|
|
|
We were too fucking busy - or vice versa
|
Nov 19, 2018 19:42:03 GMT 2
Viimeisin muokkaus: Nov 19, 2018 20:35:43 GMT 2 | dara
Kirjoittanut dara Nov 19, 2018 19:42:03 GMT 2
sunday 26th of august happening @ warren college, 3rd floor, room 440 starring henry & levi henryn puolialaston ootd / nepa neponen tänne
Vihreät silmät tuijottivat lasien takaa huoneen mitään sanomatonta, vaaleaksi maalattua kattoa sen pinnalta halkeamia etsien Henryn nojatessa taaemmas kirjoitustuolissaan, kahden sen neljästä jalasta heiluessa ilmassa. Omat, tummien housujen peittämät koivet oli heitetty pöydän kulman yli, tasapainon pitäessä tuolia takakenossa samalla kun käsivarret retkottivat käsinojien päällä. Kello tikitti hiljaa taustalla, luoden hiljaisuuteen säännöllisyyttä, jota vielä edellisillan riehakkaista juhlista toipuva mieli ei olisi elämäänsä tarvinnut. Keho oli tottunut alkoholiin, piti sitä varmaan jo pakollisena polttoaineena, eikä runsaasti nautitun iloliemen määrästä muistuttanut kuin etäinen jomotus jossain takaraivon tietämillä. Tuttu huone ja oman sängyn kalliit lakanat oli raahauduttu kohtaamaan vasta aamun myöhempinä tunteina, yön onnellisen sankarin palattua onnistuneelta metsästysreissultaan. Sen blondin nimeä ei muistettu, vaikka tyttö oli puhelinnumeronsa mustalla tussilla ja kauniilla tekstauksella niin anteliaasti vasemman käsivarren sisäpuolelle kirjoittanut. Opiskelu oli luonnollisesti jäänyt olemattomiin viikonlopun aikana, mutta eikö viikonpäivät oltu keksitty juuri sitä puuhaa varten? Tosin, bileitä löytyi aina jostain oli päivä mikä hyvänsä; ehkä historian opiskelu oli ollut vain sosialiitin taktinen valinta, vaikeustason pyöriessä pohjamudissa. Son, you’re selling yourself short - isän sanat soivat korvissa lähinnä huvittavana kaikuna, aivan kuin Henry ei olisi tiennyt ryömivänsä sieltä mistä rima oli matalin. Sehän se koko pointti oli ollutkin. Hank Hill olisi varmasti mielellään läksyttänyt poikaansa lisää elämän periaatteista ja siitä mitä menestyksen eteen oli tehtävä ja uhrattava, mutta kun yhdellä puhelinlinjalla odotti meksikon suurlähettiläs ja toisella luultavasti joku argentiinalainen puhelinseksiä tarjoileva haahka, oli Henry luonnollisesti voittanut kolmannen sijan ja päätynyt kuuntelemaan pelkää onttoa tyyttäystä oman linjansa päässä. Suhteet, ne täytyi ennen kaikkea pitää kunnossa. Tuolinjalat kolahtivat takaisin lattiaan tasapainon äkkiä heittäessä; jalat tipahtivat alas pöydän kulmalta ja Henry suoristi ryhtinsä, silmäluomien painuessa hetkellisesti kiinni. Tässähän tarvittiin jo kohta tupakkaa - ainakin kaksi, ehkä kolmekin. Oikea käsi tavoitteli puhelinta, joka oli jätetty muutaman sentin liian kauas lojumaan, sormien lopulta saadessa otteen iphonen näytöstä. Se räpellettiin auki katseen seuratessa ruudulle nousseiden lukuisten keskusteluiden vastauksia, niitä laiskasti selaten kuin jotakin kulutetun ajan arvoista etsien. Takaisin Floridaan ajaneesta vanhasta kaveriporukasta ei ollut kuulunut mitään pitkään aikaan, vaikka mitäpä muuta saattoi edes olettaa, eihän yksikään ollut ollut pintaliitoa lähempää ystävyyttä vaan ehkä jonkintasoista olosuhteiden pakosta muodostunutta kumppanuutta, joka oli pitänyt viiden hengen ryhmän kasassa. Kännykän näyttö lyötiin pimeäksi, sormien sujauttaessa sen housujen taskuun samalla kun tuolista noustiin ylös - röökit täytyi löytää jostain, eihän tässä enää ilman selvinnyt. Paidan vetäminen paljaan ylävartalon suojaksi tuntui toisarvoiselta ja turhalta lisätyöltä Henryn siirtyessä mylläämään sänkynsä peitteitä tupakka-askin toivossa, sen lopulta tyynyjen alta löytäen. Ensimmäinen savuke nousi oikean korvan taakse, toinen puolestaan huulten väliin lopun askin hävitessä kännykän seuraksi taskun pohjalle askelten suunnatessa kohti asuntolan ovea, joka kiskottiin auki sen enempää miettimättä. Käytävän puolelle ei kuitenkaan ehditty ottaa askeltakaan katseen kohdistuessa johonkuhun, joka seisoi suoraan edessä, nostetusta kädestä päätellen aikomuksenaan koputtaa juuri avattuun oveen. "Oh?" Oli ensimmäinen asia, mikä huulilta tipahti, nuorukaisen pysähtyessä oviaukkoon, vasemman käsivarren ottaessa tukea ovenkarmista aivan kuin Henry ei olisi koskaan ollut menossakaan yhtään mihinkään. "Some kind of a stalker, are you? Lovely - I was having a boring day anyway ." Kulmat kohosivat kysyvästi, mutta silmissä välkähti huvittuneisuus. Hänellä ei ollut aavistustakaan mitä tapahtui, mutta sehän oli jo puoliruokaa. |
|
johtokunta
| 159 peliviestiä
|
|
We were too fucking busy - or vice versa
|
Nov 21, 2018 15:04:57 GMT 2
Viimeisin muokkaus: Nov 21, 2018 15:32:36 GMT 2 | nepa
Kirjoittanut nepa Nov 21, 2018 15:04:57 GMT 2
LEVI'S OOTDEilen Levi oli väkisin raahattu fuksibileisiin. Aivan kuten nuorukainen oli kuvitellutkin, se oli ollut täyttä tuskaa. Ainakin aluksi. Sieltä bileistä Levi nimittäin oli saanut uuden tuttavuuden, Hugo Rhodesin. Ensin ne vain polttivat pilveä baarin ulkopuolella, mutta kappas vain, miten Rhodesinperkele oli onnistunut repimään Levin mukaansa pois koko juhlista. Jäivät ne sentään Downtowniin, eivätkä varsinaisesti millekään synnin tielle eksyneet. Nopeasti kyllä käväisivät tekemässä ruokaa Levin työpaikalla aukioloaikojen ulkopuolella, mutta se oli siinä. Jotain pahempaakin olisi voinut sattua: tai sillä Levi ainakin itseään lohdutti. Ei ollut todellakaan sen pojan tapaista käydä tekemässä itselleen ruokaa potkujen uhalla. Levi ei ehkä olisi tahtonut tunnustaa nauttineensa Hugon seurasta, mutta kyllä se valitettavasti oli niin tehnyt. Se ei siitä huolimatta olisi voinut edes kuvitella, että se näkisi vielä Hugon toistekin. Se oli tosin vähän pakko. Sinä aamuna Levi oli nimittäin bongannut oman takkinsa taskusta Hugon rahapussin. Levi ei edes tiennyt, mistä olisi aloittanut Hugon yhteystietojen etsimisen, mutta lopulta se poika otti Leviin yhteyttä itse. Ei kyllä rahapussi mielessään. Ei Hugo varmaan ollut ajatellut mitään ne viestit lähettäessään – ei Levi saanut niistä viesteistä mitään fiksua irti. Sen lyhyen viestittelyn lomassa Levi kertoi Hugon rahapussista, ja ne sopivat tarkan kellonajan, jolloin Levi sen Hugolle palauttaisi. Silloin se palautusreissu vielä tuntui kivuttomalta. Matkakaan Warren collegeen ei ollut pitkä. Jonkun viitisen minuuttia Levi sinne varmaan käveli kampusalueella. Oikean kerroksen ja huoneen löytäminenkään ei ollut vaikeaa, mutta siellä Hugon huoneen oven toisella puolen Leviä alkoi ahdistaa. Se alkoi taas ylianalysoida kaikkea; sitä, mitä sen pitäisi sanoa, miten käyttäytyä. Eilen Levi oli ollut huomattavasti rennompi kuin yleensä, eikä Hugo varmaan edes tunnistaisi sitä senhetkistä Leviä. Tai ulkonäöllisesti tunnistaisi, tietenkin, mutta luonteellisesti se varmasti vaikutti erilaiselta. Levi pakotti itsensä vetämään muutaman syvän henkäyksen ja laskemaan kymmeneen, ennen kuin se koputti oveen. Tai siis olisi koputtanut, ellei joku olisi sitä aukaissut. Eikä se joku todellakaan ollut Hugo. Se yläosaton, hyvännäköinen poika sai Levin aivot hetkeksi lamaantumaan. ”Uh, n-no”, Levi lopulta kokosi itsensä, ”no. I’m here for Hugo, actually.” Se kaivoi farkkujensa taskusta lompakon. ”Is he inside?” Levi kysyi ja yritti nähdä jotain Henryn taakse. Ei se kuulemma ollut. ”Oh, okay. You can give this to him, then, right? I need to go, anyway, so..” Se huitoi kädellään eteenpäin käytävällä. Koska Levillä ei ollut sitten minkäänlaista selkärankaa, se lopulta Henryn suostuttelemana oli jäänyt odottamaan Hugoa. Levin onneksi siellä huoneessa ei ollut ketään muuta kuin Henry – ilmeisesti Hugolla oli yhteensä kolme kämppistä. Niin Levi oli ainakin sänkyjen määrästä päättelevinään. Levi vilkaisi nopeasti Henryä, ennen kuin otti esiin puhelimensa. Where are you se kirjoitteli viestiä Hugolle. Se poika ei näköjään ollut ollut aktiivinen pitkään aikaan. ”Really”, Levi aloitti, kun Hugolta ei vastausta viestiin tullut, ”I should go. Which one of these is Hugo’s? I can just leave the wallet there. I don’t need to see him or anything. We’re not even close.”
|
|
|
|
|
We were too fucking busy - or vice versa
|
Nov 22, 2018 14:18:31 GMT 2
Viimeisin muokkaus: Nov 22, 2018 14:19:24 GMT 2 | dara
Kirjoittanut dara Nov 22, 2018 14:18:31 GMT 2
Oviaukosta ei liikuttu mihinkään, vihreiden silmien tutkaillessa lippalakkipäistä poikaa, joka kieltämättä oli pukeutunut kuin joku ensimmäisen luokan stalkkeri. Haparoivat sanat vakuuttivat toista ja kertoivat etsintöjen kohteenkin; Hugon nimi sai huulilla valmiiksi koreilleen virneen levenemään aavistuksen. “Nope, can’t say he is”, vastattiin huonekaverin paikallaoloa koskevaan kysymykseen, tukkien samalla entistä tiiviimmin sen enemmän näköyhteyden sisälle takana avautuvaan huoneeseen, jonne toinen yritti hänen olkansa ylitse tirkistellä. Ilmeisesti pojalla oli kiire, hirvittävä halu karata paikalta, käden huitoessa käytävän suuntaan mitään erityisesti osoittamatta.
“I don’t think I can, no. You shouldn’t trust me with this kind of task, I’m afraid I’m terribly bad at returning stolen goods - I might just keep it to myself, who knows.” Huulten välissä keikkunut tupakka napattiin sormien väliin vasemman käden työntäessä nuorukaisen irti ovenkarmista, johon niin tiiviisti oli koko tämä aika nojattu. “You really should stay, Hugo should be here at any moment. And I could use some company, stalker boy”, ovenkarmin sijaan selkä nojattiin nyt vasten huoneen ovea, jota Henry työnsi kehonsa painolla auki. Oikea käsi kurottautui nappaamaan selvästi nuoremman pojan olkapäästä kiinni, tämän käytännössä katsoen sisälle väkisin vetäen - eihän hänellä ollut aikaa kuunnella vastaväitteitä. Nikotiininnälkä poltteli yhä ajatuksia, mutta nyt kun eteen oli tipahtanut uusi saalis aistiärsykkeitä häiritsemään sai tupakointi jäädä myöhemmälle.
Ovi potkaistiin perässä kiinni jahka Levi oli saanut kapean takamuksensa kunnolla sisälle. Epävarma katse seilasi kännykän ja oman naaman välillä, sormien näpytellessä varsin hätäistä viestiä jollekin - luultavasti Hugolle, jotta tämä saapuisi mahdollisimman pian pelastamaan ajovaloihin jääneen peuranvasan pulasta. “Oh, it’s this one”, vastattiin hymyillen, oman sängyn suuntaan kädellään viittoen, valheen noustessa vaivattomana kielelle. “Did I get this right; you’re not close, but you still have his wallet, his phone number and you know his dorm room number?” Kasvojen ilme muuttui pohtivaksi, katseen yhä seuratessa Leviä Henryn astellessa sen sängyn luokse, joka Hugolle todellisuudessa kuului. Sen peitteille heittäydyttiin kyljelleen, alle jääneen käsivarren hakeutuessa koukkuun ja kämmenkuopan etsiytyessä leukapielen linjalle tukemaan päätä parempaan asentoon, jotta vihreät silmät kykenivät lukemaan vaivaantuneelta vaikuttavan pojan eleitä ongelmitta. “So, tell me, how did you guys meet? I’m intrigued”, jatkettiin lähes välittömästi äänensävyllä, joka olisi yhtä hyvin voinut kuulua jonkin keskusteluohjelman juontajalle.
Hugon ihailijakerhon piirit olivat suuret ja sekaan mahtui varmasti jos jonkinmoista sekopäätä; oli vähintään mielenkiintoista päästä seuraamaan teinidraaman kehittymistä näin läheltä.
|
|
johtokunta
| 159 peliviestiä
|
|
We were too fucking busy - or vice versa
|
Nov 22, 2018 20:57:29 GMT 2
Kirjoittanut nepa Nov 22, 2018 20:57:29 GMT 2
Stalker boy. Nyt se oli antanut Leville jonkun lempinimenkin. Levi ei osannut kuin olla jäätyneenä sen yläosattoman jätkän kärkkyessä seuraa hiljaiseen huoneeseen. Sen sisäiset herätyskellot huusivat vaaraa, mutta siitä huolimatta se ei liikkunut senttiäkään suuntaan tai toiseen. ”No, really, I need to—Okay.” Vastalause oli alkanut epävarmasti, mutta muuttui yllättyneeksi siinä vaiheessa, kun se poika veti nopeasti Levin sisälle olkapäästä kiinni pitäen. Ei se kosketus sattunut tai mitään, normaalin aivotoiminnan omistavalle ihmiselle ei varmaan olisi tuntunut edes epämiellyttävältä, mutta Leville se kyllä tuntui siltä. Se ei arvostanut fyysistä kontaktia muilta ihmisiltä sitten millään tasolla. Siellä huoneen sisäpuolella Levi veikin kätensä vaistomaisesti koskettamaan olkapäätään, johon se Adonis oli likaiset näppinsä upottanut.
Leviä ahdisti sen pojan elekieli. Se liikkui kuin maailmanomistaja, kaiken lisäksi vielä virnisteli, kuin muka olisi tiennyt jotain enemmän. Ainakin se vaikutti epäilevän, että Hugon ja Levin välillä oli tapahtunut jotain. Levi tiesi kyllä totuuden, mutta ei kyennyt puolustamaan itseään. Se vain vältteli pojan katsetta sujauttaessaan puhelimen takaisin taskuunsa. Sen verran Levi sentään oli uutta tuttavuutta päin vilkuillut, että tajusi sen menneen makuuasentoon sängylle. Ihmettelyihin Levin ja Hugon väleistä Levi ei kyennyt vastaamaan mitään, mutta seuraavan kysymyksen kuultuaan Levin aivot raksuttivat vauhdikkaasti. Kävivät melkein ylikierroksilla. ”We hung out yesterday”, Levi vastasi nopeasti, ei todellakaan aikonut sen tarkemmin kertoa tapahtumista. Sen jätkän oli kuitenkin pakko esittää tarkentavia kysymyksiä. ”Why do you even care?” Nurorukainen esitti vastakysymyksen turhautuneeseen sävyyn. ”Like, why are you interested in us?” Se jatkoi. Sille jätkälle oli varmasti ihan selvää, että Leviä vitutti se koko ristikuulustelu. Toisaalta sitä reaktiota se jätkä varmaan hakikin.
Sen yhden kysymyksen perusteella Levi sai tietää, että sen jätkän nimi oli Henry, ja että se oli Hugon kämppis. Tai yksi niistä. ”I’d call Hugo an acquaintance”, Levi selitti, ”so there’s nothing to worry about, Henry.” Levi uskaltautui jopa katsomaan sitä silmiin. ”As soon as I get rid of his wallet, I will walk out of that door and get out of his life. Yours, too.” Levi huokaisi syvään. ”Seriously, can’t you just take it? I know you’re fucking with me on purpose.” – ”Don’t you have other things to do?”
|
|
|
|
|
We were too fucking busy - or vice versa
|
Nov 23, 2018 20:13:13 GMT 2
Viimeisin muokkaus: Nov 23, 2018 20:15:16 GMT 2 | dara
Kirjoittanut dara Nov 23, 2018 20:13:13 GMT 2
Mm-hmm. Vai olivat ne hengailleet eilen. Silmiin syttyi vähintäänkin innostunut pilke, joka tosin oli pelkkää liioittelua verraten siihen oikeaan kiinnostuksen leveliin, joka mieltä tällä hetkellä piti otteessaan. Why do you even care? No, todellisuudessa huonekaverit tulot ja menot painoivat yleisen kiinnostuksen vaa’alla suunnilleen yhtä paljon kuin omien opiskeluiden sen hetkinen tilanne, mutta eihän Levi sitä tiennyt. Ja kun Henry näki jossain tilaisuuden, hän kyllä käytti sen hyväkseen, oli kyseessä sitten ensimmäisen vuosiluokan oppilaiden kiusaaminen tai ilmainen viina. Lippalakkipäinen kukkarovaras oli pelkkää vaivaantuneisuutta päästä varpaisiin ja tönötti paikoillaan huoneen keskellä, tietämättä mihin suuntaan liikkua - vai liikkuako ollenkaan. “Us? So you’re an item now? Well, that escalated quickly, I’d say.” Hän tiesi vallan mainiosti olevansa vähintääkin ärsyttävä, mutta stalkkeripoika käytännössä katsoen aneli häntä tarttumaan tarjottuihin syötteihin.
“You know, we’re roommates, so I’m entitled to know everything”, Henry jatkoi, aivan kuin kämppäkaverisuhde olisi millään tavalla liittynyt mihinkään - tai aivan kuin hänellä oikeasti olisi ollut joku syy kiskoa tietoa toisesta kaksin käsin. Ainahan Levi olisi voinut olla paljastamatta yhtään mitään, mutta ilmeisesti tämäkin ajatteli hänen olevan oikeasti oikeutettu informaatioon. “I’m Henry, by the way. Pleasure to meet you… do I still call you a stalker boy or do you, by any chance, have an actual name?” Katse seurasi nuoremman ilmeitä ja eleitä vielä hetken, ennen kuin Henry antoi selkänsä kaatua kokonaan vasten Hugon sängyn peitteitä. Oikea käsi kurottautui hapuilemaan housujen taskuun aikaisemmin sujautetun älypuhelimen takaisin esille, sormien etsiessä Hugon esiin kontakteista ja avatessa aikaisemman keskustelun. ‘Hey, mate, I think your stalker boy is going to have a heart attack soon - get your ass here.’ Nopean viestin päätteeksi huulille kiipesi jälleen hymy, joka kohdistettiin Leville puhelimen tippuessa viereen sängylle ja käsivarsien taipuessa pään alle.
“Just take a deep breath and relax; of course I’m fucking with you on purpose, what else did you expect by coming here dressed like a proper thief, dodging the cameras with that hat”, nauru kuulsi lävitse sanoista selvästi, eikä Henry edes yrittänyt peitellä huvittuneisuuttaan. Puolustuskanta oli paras kanta, ainakin jos halusi välttämättä saattaa itsensä kiusan kohteeksi. “And to be honest, no, I have nothing else to do - so you’re it, darling.” Olisihan Henryllä ollut vaikka mitä muuta tekemistä, jos mikään niistä olisi vain kiinnostanut tarpeeksi. Deadlinet lähestyivät lähestymistään eikä niiden eteen oltu tehty puoliakaan siitä mitä olisi ehkä pitänyt.
“Do you smoke?” Henry kohottautui käsivarsiensa varaan sängyllä, ylävartalon kohotessa sen verran että Leviä kyettiin katsomaan tarpeeksi kysyvästi. Jos Levi todella halusi päästä hänestä ja tästä tilanteesta eroon, paras tapa olisi vain pelata mukana - koska Henry ei ikimaailmassa antaisi tämän olla, mikäli kiusaantunut kehonkieli ja ujot katseet jatkoivat eloaan; häiritsikö paljas ylävartalo kenties poikaa? “Should I put on some clothes?” Kuului viaton kysymys, katseen tipahtaessa vilkaisemaan omaa kehoa, jonka kyllä tiedettiin olevan katselemisen arvoinen.
|
|
johtokunta
| 159 peliviestiä
|
|
We were too fucking busy - or vice versa
|
Nov 25, 2018 16:10:17 GMT 2
Viimeisin muokkaus: Nov 25, 2018 16:20:14 GMT 2 | nepa
Kirjoittanut nepa Nov 25, 2018 16:10:17 GMT 2
Sen adoniksen oli ihan pakko tarttua jokaiseen Levin lausumaan sanaan. Nuorukainen ei voinut kuin pyöräyttää silmiään dramaattisesti, kun se jätkä väänsi vitsiä us –sanavalinnasta. Ei, Levi ja Hugo eivät todellakaan olleet us. ”No”, Levi jatkoi vielä sitä puolustuskantaa, ”no, we’re not an item.” Kaikki se vastustelu oli ihan turhaa. Itse asiassa Levi vain heitti bensaa liekkeihin joka kerta, kun avasi suunsa uudestaan. Siellä sängyllä makoileva poika nimittäin nautti siitä Levin ärsyttämisestä. Jos Levi olisi ollut fiksu, se olisi vain heittänyt sen lompakon johonkin, astellut ulos ovesta ja antanut olla. Mutta ei, ei Levi sellaista tajunnut. Se oli fiksu kaikessa muussa paitsi sosiaalisissa kanssakäymisissä. Hugon ja kumppaneiden kaltaisten ihmisten kanssa Levi ei ainakaan osannut toimia lainkaan. Pikkuhiljaa Levistä alkoi siis tuntua siltä, että se pakenisi tilannetta takaisin omalle asuntolalle ja heittäisi Hugon lompakon alakerrassa olevaan takkaan.
Sen jätkän mielestä kämppiksen status oikeutti sen tietämään kaiken Hugon elämästä. ”Whatever you say”, Levi vastasi vältellen. Järkikin jo sanoi, että ei sillä Henryksi paljastuneella pojalla ollut sitten minkäänlaista oikeutta kuulla kaikkia Hugon asioita. Silti, siitä huolimatta, Levi oli mennyt jo kertomaan eilisestä hengailusta Hugon kanssa. Se ei siis todella osannut toimia paineen alla. Ja paineen alla Levi todella tunsi olevansa. Hyvä, kun Levi edes muisti nimeään kaikessa siinä ahdistuneisuudessa. ”Levi”, se lopulta pystyi kertomaan nuorukaiselle, joka pian kaivoi puhelinta taskustaan. Levi teki samoin tarkastaakseen, oliko Hugo laittanut jotain viestiä. Ei se ollut. Turhautuneena Levi työnsi puhelimen takaisin taskuunsa ja nosti katseen Henryä päin. ”Is he always late?” Levi kysyi. ”Hugo, I mean.”
Sitten Henry jo paljastikin ihan vain kiusaavansa Leviä. Jossain toisessa tilanteessa Levi olisi jopa voinut naurahtaa Henryn huomioille Levin pukeutumistyylistä, mutta nyt ei ollut sellaisen aika. ”A proper thief?” Levi toisti. Se jopa vilkaisi nopeasti vaatetustaan, veti hieman paidan kangasta vatsan kohdalta. Jokin hetkellinen halu Leville tuli ottaa se lippalakki pois päästä, mutta Levi tyytyi vain koskettamaan sitä nopeasti ja viemään käden takaisin taskuun. Levihän pitäisi sitä lippalakkia päässään Henryn mielikuvista huolimatta. Levi tuijotti suurin piirtein lattiaa, mutta sitten käänsi katseen Henryyn, kun havaitsi liikettä. ”Yeah, I do”, Levi vastasi tupakointikysymykseen. Pian jo kurtisti kulmiaan: pitikö sen lähteä sen jätkän kanssa vielä tupakallekin? Kun Henry kyseli, että pitäisikö sen pukea, Levin katse harhautui taas paljaalle ylävartalolle, vaikka Levi oli yrittänyt parhaansa mukaan vältellä sen katselemista. Poskia tuntui vähän kuumottavan ja Levi hieraisi niskaansa kääntäessään katseensa muualle. Toivon mukaan se ei ollut tuijottanut liian pitkään. ”Whatever you want”, Levi vastasi nopeasti puhuen. ”I mean, you have a nice body, so I guess you’re comfortable showing it to people.” – ”On the other hand, some people can find it disturbing.” Niin kuin Levi.
Loppujen lopuksi Henry lähti johdattamaan Leviä ulos. Niin käytävällä kuin ulkona oli hiljaista, eli monet taisivat yrittää selvitä krapulasta. Kieltämättä Levilläkin oli jokseenkin väsynyt olo, mutta se ei yleensä kärsinyt pahasta krapulasta. Kai se tajusi välttää nestehukan juomalla paljon vettä alkoholipitoisten juomien ohessa. Tupakan sormiensa väliin kaivettuaan Levi huomasi toivovansa, että olisipa se jotain vahvempaa. Kaikki kannabissätkät oli kuitenkin jätetty oman asuntolan puolelle. Tupakkaa sytyttäessään Levi kuuli Henryn puhelimen kilahtavan, mistä Levi toki innostui – voisiko se olla Hugo? ”Is that Hugo?” Levi kysyi innostuneena.
|
|
|
|
|
We were too fucking busy - or vice versa
|
Nov 28, 2018 20:36:42 GMT 2
Kirjoittanut dara Nov 28, 2018 20:36:42 GMT 2
Sängynpeitteet jäivät taakse Henryn kammettua itsensä vihdoin ylös, välittämättä kylmästä olkapäästä jota Leviksi itsensä esitellyt poika selvästi yritti hänelle näyttää. Olihan se varmasti suuri pettymys löytää paikalta Hugon sijasta tämän kämppis, vaikka ainakaan nuoremman vaelteleva kaste ei ollut jäänyt täysin vaille päivällistä - tai jälkiruokaa, miten sen nyt otti. Käsivarret kohosivat ylemmäs ja kämmenet painuivat niskan taakse, sormien pörröttäessä tummia ja jo valmiiksi sekaisin olevia hiuksia. “Yup, pretty much. He’s always busy yet what I gather from all of it is that half of his courses are going downhill anyway”, vastattiin kysymykseen puoliksi naurahtaen. Ei sillä, että omakaan menestys olisi huippuluokissa huidellut, mutta menoista ja tuloista huolimatta kurssit kertyivät kohtalaiseen tahtiin, eikä kesken jääneitäkään löytynyt paria enempää.
Ilmeisesti lompakkovaras tupakoi, tai niin tämä ainakin väitti. Omasta vartalosta ei kohteliaisuuksia turhaan oltu kerjätty, mutta Levin kiusaantunut olemus ja sinne tänne säntäilevä katse kertoivat tarpeeksi, jotta johtopäätöksiä oltiin kyetty omin päin tekemään; oli kai normaalia, että hyvännäköinen sosiaalisen median tähti keräsi itselleen niin nais- kuin miesihailijoitakin. Vaatekaapin ovet vedettiin auki ja sisältöä tutkittiin tuskin puolta minuuttia pidempään ennen kuin tumma, verrattain kallis kauluspaida kiskottiin pois henkarilta ja se heitettiin olkapäille, käsivarsia hihoihin taiteillen. “I’ll let you out of your misery, no need to give me those secret puppy-eyed looks across the room”, virnistys kohosi huulille kiusaavana Henryn pyörähtäessä Levin suuntaan, tälle silmää iskien kuin mikäkin saalistaan lämmittelevä miestennielijä. Näppärät sormet liukuivat alemmas paidan pehmeällä, kalliilla kankaalla ja sulkivat napin toisensa perään, jättäen ylimmät ja alimmat avonaisiksi säilyttääkseen rentouden olemuksessa.
“Let’s go then, stalker boy.” Kädet kävivät tarkistamassa housujen taskujen sisällön ja muistivat vielä tunnustella korvan taakse hylättyä savuketta, Henryn astellessa takaisin sängyn luokse vain napatakseen sen syleilyyn jätetyn puhelimen mukaansa ennen kuin Leviä viitottiin takaisin ovea kohti. Huoneesta karkuunpääseminen oli varmasti pelastus, eikä nuorukainen voinut estää virnettään levenemästä vaikka huulet yrittivät pitää ilmeen peruslukemilla. Ovi vedettiin kiinni perässä ja ripeähköt liikkeet viettivät kaksikon nopeasti rappusten kautta pihalle, aavistuksen kauemmas pääovien lähettyviltä. Savuke napattiin pois korvan takaa ja nostettiin huulille, sytyttimen luodessa hetkellisesti lämpimän liekin viilenevään syysilmaan. Alemmas tippunut katse katosi kiinnemmäs painuvien luomien taakse kauan kaivatun savun täyttäessä keuhkot, jotka olivat kiemurrelleet nikoriinivieroitusoireissaan jo monta tuntia, laiskuuden ollessa ainoa este mielitekojen täyttämiselle. Puhelimen värähtäminen ja viestin merkkiääni saivat mielenkiinnon kuitenkin heräämään ja Henry antoi katseensa kierähtää Levin savun peittämissä kasvoissa ennen kuin puhelin kaivettiin esille, näyttöä ylemmäs nostaen.
Silmäkulmasta kyettiin seuraamaan kuinka nuorempi poika miltein nojautui lähemmäs, koko olemuksen muuttuessa toiveikkaan odottavaksi - kuin jollain koiranpennulla. “Yeah”, vastattiin vakavalla sävyllä, “he just texted me ‘cause… you know, he’s a bit shy”, jatkettiin, ilmeen muuttuessa pohtivaksi, “and he’d really love to know if you’d go on a date with him - or at least have sex with him, even if only from plain pity.” Kulmat kohosivat merkittävällä eleellä, Henryn nostaessa lopulta katseensa puhelimensa näytöstä Levin silmiin. “Just have sex with him and get it over with, that’s my advice.”
|
|
johtokunta
| 159 peliviestiä
|
|
We were too fucking busy - or vice versa
|
Dec 3, 2018 19:51:31 GMT 2
Viimeisin muokkaus: Dec 3, 2018 19:53:36 GMT 2 | nepa
Kirjoittanut nepa Dec 3, 2018 19:51:31 GMT 2
Levi vain hymähti Henryn antamalle vastaukselle. Se yritti esittää, että Hugon asiat eivät kiinnostaneet sitä missään määrin, vaikka olikin mennyt sen kysymyksen esittämään. Levi ei nimittäin tahtonut antaa Henrylle yhtään enempää materiaalia verbaalisilla lahjoilla siunattua jätkää provosoimaan. Onneksi Levin ei siis tarvinnut puhua. Se saattoi ihan yhtä hyvin päässään käydä läpi sitä vastausta, ihmetellä, että miten Rhodesinperkele oli onnistunut sillä tavoin mokaamaan opiskelunsa. Levi ei itse voisi koskaan antaa opiskeluidensa mennä siihen pisteeseen, että se ei pääsisi kursseista läpi. Miten hitossa edes porukkaa pidettiin Vanderbiltissä, jos ne eivät seviytyneet fuksivuoden opinnoista? Levi pohti asiaa ihan selvästi kulmat kurtussa, eli se neutralisoi pian ilmeensä. Siis ainakin niin paljon kuin pystyi. Pian Henry oli jo vinkkailemassa silmää. ”I’m not—” Levi aloitti, mutta tajusi pian, että se auttaisi. Niinpä se vain puuskahti turhautuneena. ”Sure. Fine. Whatever you want.”
Että Levi vihasi sitä Henryn antamaa lempinimeä. Sille nuorukainen jopa pyöräytti silmiään seuratessaan Henryä hiljaisia käytäviä pitkin ja portaita alas. Ulkona Levi tunsi olonsa jotenkin vapautuneemmaksi. Kai siellä oli helpompaa päästä pakoon, jos tulisi tarve. Ei kyllä sillä, että Henry jotenkin pelotti – se vain ahdisti. Ahdisti ihan kuten kaikki muutkin ihmiset. Siinä tupakkaa poltellessaan Levi jopa uskaltautui varoen katsomaan sitä jätkää, joka ihme kyllä osasi olla hiljaa. Se vaikutti parantumattomalta moottoriturvalta.
Kun Henryn puhelimen viestiääni kilahti, se sai Levin toivomaan, että viestin lähettäjä olisi Hugo. Se nimittäin helpottaisi Levin senhetkistä mielentilaa huomattavasti. Varmasti epäilyttävän innokkaasti Levi oli sen viestin lähettäjän henkilöllisyyttä kysellyt. Henry ei kuitenkaan aluksi vaikuttanut huomanneen sitä, koska Henry vastasi myöntävästi. Hetken kuluttua Levi kuitenkin taas tajusi, että Henry vittuili. Ensimmäistä kertaa Levi jäi tuijottamaan selvästi huvittunutta Henryä suoraan silmiin naama peruslukemilla. ”You know what”, Levi aloitti eleettömänä ja veti Hugon lompakon farkkujensa taskusta, ”that’s it. I’m leaving.” Se ojensi lompakkoa Henrylle. ”Do whatever you want with his wallet. You can take his money or, even better, be a true fucking Robin Hood and give it to the poor. I don’t care.” – ”There’s something wrong with you, seriously.” Levi pudisteli päätään epäuskoisena. Ei Levillä ollut tapana reagoida asioihin sillä tavalla, mutta tuntui vaan siltä, että Henry oli jotenkin ihan liikaa sen pään sisällä, että se tiesi liikaa asioita.
Lompakosta eroon päästyään Levi lähti lopulta pakittamaan pakoon. ”Bye, Henry!” Se lopulta kiihdytti tahtiaan ja käveli vauhdikkaammin, vaikka Henryllä olisi ilmeisesti ollut vielä jotain sanottavaa.
|
|
|
|
|
We were too fucking busy - or vice versa
|
Dec 4, 2018 11:59:11 GMT 2
Kirjoittanut dara Dec 4, 2018 11:59:11 GMT 2
Kaikilla ihmisillä oli rajansa, mutta joillain erityisillä yksilöillä ne tuntuivat hipovan maata niin alhaalla, että niihinhän kompastui jo ihan väkisin. Levi taisi kuulua tähän kategoriaan; eihän Henry ollut oikeastaan edes yrittänyt. Jos halusi, sai suusta hyppeleviä naljailevia kommentteja ja turhan kärkkäitä heittoja laittaa edellisyön janoisuuden ja tämän päivän seuraustuntemusten piikkiin, mutta todellisuudessa kaikki johtui varmaan vaan tästä lompakkovarkaasta ja tavasta, olla poika reagoi kaikkeen saamaansa palautteeseen. Nuoremman kasvoilta kykeni lukemaan enemmän kuin tämä varmaan edes itse tiedosti, eikä tarvinnut olla ruudinkeksijä ymmärtääkseen, että Hugo oli tuntunut tarttuvan Levin kiinnostuskiikareiden toiseen päähän kuin purkka kengänpohjaan.
Kasvoille piirtynyt hymy ei kadonnut mihinkään, vaikka närkästys selvästi kupli jossain seuralaisen mielessä tämän vetäessä huonetoverin kadonneen lompakon esille ja ojentaessa sitä kohti seuraavaa tupakkaansa sytyttelevää Henryä. Turhia vastauksia ei yritetti väleihin lausua vaan Levin annettiin purkaa kaikki verbaliikan muodossa ja heittää vielä loppuun oma vikailmoituksensa, vaikka ei ollut varma halusiko poika vain ilmoittaa sen vaiko että Henry oikeasti tekisikin asialle jotain. “Alright I’ll give it to the charity then, don’t worry about it”, lompakkoa jäätiin pyörittelemään omien sormien lomassa hetkeksi samalla kun huvittunut katse seurasi Levin peruutusta kauemmas. “See you later?” Kysymykseen arveltiin tiedettävän jo vastaus, mutta se oli silti pakko puoliksi huutaa kauemmas kasvavalla vauhdilla pinkovan pojan perään toinen käsi suun vierellä äänitorvena, jotta Levi varmasti kuuli.
Perään olisi kyllä voinut juosta, mutta se ei varmaan olisi palvellut lopulta kenenkään intressejä ja nuoremman pojan vauhti näytti sen verran päätähuimaavalta, että tämä olisi varmaan pyrähtänyt täyteen pakokauhujuoksuun jos Henry olisi edes yrittänyt lähteä loikkimaan perään. Hugon lompakkoa heitettiin pari kertaa ilmassa samalla, kun Levin menoa seurattiin ja tupakka poltettiin loppuun, lopulta kannoillaan kääntyen ja itsekseen hymähtäen.
|
|
